Aker Solutions on globaali öljy- ja kaasuteollisuuden ratkaisuntarjoaja. Yksi yrityksen päätuotteista on merikaapelit, jotka ovat merenpohjaan laskettavia kaapeleita, joilla välitetään tietoliikennettä tai sähköenergiaa.
Vaativien olosuhteiden takia ne tulee rakentaa äärimmäisen vahvoiksi, ja pitkät välimatkat aiheuttavat myös teknisiä haasteita. Akerin valmistamien merikaapelien vaippa on kestävää PE-muovia (polyeteeni). Pysyvien merkintöjen saaminen PE-muovin pintaan on perinteisesti ollut äärimmäisen haastavaa pinnan liukkauden vuoksi. Esimerkiksi teollista mustesuihkujärjestelmää käyttäen ei voida taata merkintöjen pysyvyyttä PE-muovisen putken pinnassa, sen hankautuessa prosessin eri vaiheissa.
Merikaapelin perusmerkintään kuuluvat muun muassa metrimääräiset merkinnät, tunnistenumerot sekä yhtäjaksoinen suora viiva kolmella eri sivulla. Jatkuva viiva indikoi putken suoruutta, kun sitä lasketaan merenpohjaan jopa kymmeniä kilometrejä kerrallaan. Yksi tuotantoerä merikaapelia voi tarkoittaa yli 80 kilometrin pituisen yhtäjaksoisen kaapelin valmistusta. Tällöin linjastoa ajetaan taukoamatta kellon ympäri, ja myös merkintäprosessin täytyy tämän takia toimia ilman lisättäviä lisäaineita, huoltovapaasti ja luotettavasti.
Tuotantolinjaston nopeus yli kaksinkertaiseksi Cajon ratkaisun avulla
Aker käytti aiemmin merkintään yksittäistä 100W laseria. Korvatussa merkintäratkaisussa ongelmana oli merkinnän huono kontrasti ja lisäksi sillä saatiin tehtyä merkintä vain merikaapelin yhdelle sivulle. Cajon toteuttamassa, tuotantolinjastoon integroidussa merkintäsolussa lasereita on kolme, mikä mahdollistaa merkintöjen näkymisen meren pinnan alla mistä tahansa suunnasta. Merkintäratkaisun myötä tuotantolinjaston nopeuskapasiteetti saatiin yli kaksinkertaiseksi ja tätä kautta investoinnin takaisinmaksuaika oli 18 kuukautta.
Merkintäsolu kommunikoi suoraan Akerin MES- ja SCADA-järjestelmien kanssa. MES tuottaa laseryksikölle muuttuvan merkintätiedon, ja SCADAN kautta hallinnoidaan merkintäsolun toimintoja. Jokaista yksikön lasereista pystytään tarpeen mukaan hallinnoimaan yksittäin.
Oletteko korvaamassa mustesuihkumerkintälaitetta lasermerkinnällä?
Ota yhteyttä täyttämällä yhteydenottolomakkeemme
Myyntitiimimme suorat yhteystiedot löydät täältä.