Cajo stand at the Alihankinta Subcontracting Trade Fair 2021

Alihankinta-messut 2021

Vuodesta 1988 lähtien Alihankinta-messut ovat keränneet valtaisan määrän tietotaitoa ja innovaatiota Tampereen messu- ja urheilukeskukseen. Vuosittain järjestetyt messut ovat vähitellen kasvaneet Pohjoismaiden suurimmaksi teollisuusalan tapahtumaksi ja Euroopan toiseksi suurimmiksi alihankintamarkkinoiksi. Tänä vuonna Cajo osallistui tapahtumaan jo seitsemättä kertaa. Meillä onkin ilo ilmoittaa, että olemme jo varanneet tutuksi tulleen osaston A403 vuodeksi 2022.

Cajo osastolla A403 Alihankinta-messuilla 2022Tervetuloa!

Kaikessa lyhykäisyydessään tapahtuma oli meille jymymenestys. Siitä on paljolti kiittäminen huolellista valmistelua. Suunnittelimme ja toteutimme yhdessä Expotec Oy:n kanssa Cajosta kiteytetyn ja immersioimaisen osastokokemuksen messuvieraiden ihmeteltäväksi. Osastolla vieraita tervehtivät ja ottivat vastaan avuliaat lasermerkintäasiantuntijamme. Lienee jo sanomattakin selvää, kuinka iloisia olemme voidessamme tarjota arvokasta oivalluskykyämme ratkaistaaksemme nykyaikaisia teollisen valmistamisen haasteita.

Cajon asiantuntijat kuuntelivat tarkkaavaisesti messuvieraiden jakaessa nykyisiä tai tulevia merkintätarpeitaan ja -vaatimuksiaan. Osa tulevista asiakkaista toi tai lähetti meille näytteitä huippulaadukasta ja tehokasta merkintää varten. Monet lopulta solmimistamme kaupoista osoittivat jälleen kerran, kuinka tärkeä on konseptitodistus, jota tarjoamme asiakkaillemme ennen kuin ostopäätöstä on tarpeen tehdä. Cajo takaa sekä laadun että kustannustehokkuuden, jotta asiakas voi onnistua entistäkin paremmin.

Osastomme muihin nähtävyyksiin lukeutui muun muassa kysely, jonka osallistujien kesken arvottiin 10 kpl lasermerkittyjä Gerber-monitoimityökaluja, simulaatio automatisoidusta tuotantolinjasta integroitavalla Cajo Tailor™ -lasermerkintäkoneella yhdistettynä CajoSmart™ HMI -paneeliin, ja lasikabinetin täydeltä erilaisia lasermerkittyjä näytteitä tarkasteltavaksi turvallisesti yhdessä erityisasiantuntijoidemme kanssa. Toivomme, että kaikki osastollamme vierailleet nauttivat Cajon tarjonnasta. Onnittelut vielä kerran kaikille arpaonnen suosimille messuvieraillemme! Uuden uutukaisista monitoimityökaluista on takuuvarmasti hyötyä.

Cajo Tailor™ production line presentation with a customized Make Your Mark With Cajo Technologies business card holderCajo Tailor™ voi saavuttaa tuotantolinjalla  10 m/s huippunopeuden merkitessä lennosta esim. kaapelia.

Messuvieraiden syventyessä kuuntelemaan yksityiskohtia nykyaikaisista laserteknologiasovelluksista, kokonaisvaltainen merkintäjärjestelmämme Cajo Vega™ hyrisi hiljaa osastolla ahertaen.  Ahkera ammattilainen siinä missä muutkin paikalle matkanneet Cajon asiantuntijat, Vegan pääasiallinen työtehtävä messuilla oli esitellä siihen kytkettyä omistautunutta CajoSuite™-ohjelmistoa. Yhdistettynä uraauurtavaan lasermerkintäteknologiaamme, joustava ja itse suunnittelemamme ohjelmisto pystyy enemmän kuin kyvykkäästi suoriutumaan tehtävästä kuin tehtävästä.

Messuvieraat pystyivät toki omakätisesti näkemään ja arvioimaan merkintätyön laadun. Tämän varmisti tuoreeltaan merkitty työnäyte Cajon patentoidusta ja väliaineettomasta laserteknologiasta, jolla voidaan luotettavasti toteuttaa väri- ja koodimerkintöjä. Tässä tapauksessa käsinkosketeltava näyte oli henkilökohtaisesti merkitty käyntikorttikotelo, jonka messuvieraat saivat viedä mukanaan.

Presenting Cajo Vega™ standalone lasermarking system operated by dedicated CajoSuite™ softwareCajo Vega™ & CajoSuite™

Kaiken kaikkiaan olemme enemmän kuin tyytyväisiä siihen, kuinka Alihankinta-messut onnistuivat tänä vuonna. Toivomme, että kaikki viihtyivät messuilla yhtä hyvin kuin me. Vielä kerran suuret kiitokset messuvieraille ja kaikille, joiden ansiosta tapahtuma oli jälleen kerran loistava menestys.

Tavataan taas ensi vuonna Alihankinta-messuilla 2022!

Kiitos Cajolta
Ensi kertaan!