Ostamassa merkintälaitetta? Mitä olisi syytä huomioida?
Merkintälaitteen hankkiminen voi olla jokseenkin työläsprosessi, sillä markkinoilla on niin paljon erilaisia vaihtoehtoja. Vaikka merkintäteknologian rajaisi laseriin on valinta edelleen pulmallista, koska markkinat ovat pullollaan laitevaihtoehtoja. Mitä asioita ostajan pitäisi sitten kriittisesti tarkastella? Tässä blogissa käsitellään erityisesti lasermerkintälaitehankinnan kannalta olennaisia tekijöitä, joita kannattaa pitää mielessä laitetoimittajaa arvioitaessa. Lasermerkintälaite on sijoitus, jonka elinkaaren arvioidaan olevan 7–11 vuotta tai enemmän. Siksi on hyvä ymmärtää kokonaisuuteen vaikuttavia tekijöitä, jotta saat skaalattua ehdottomasti parhaimman ratkaisun merkintätarkoitukseesi.
Laser – merkintäratkaisuna
Osa laitetoimittajista toimittavat vain lasermerkintälaitteen, mutta eivät mitään muuta. Tämä voi tarkoittaa, että sinulla on silti joukko kysymyksiä, mutta ei vastauksia. Miten käyttöönotto ja laitekoulutus suoritetaan? Jos lasermerkintä on osa automatisoitua tuotantolinjaa tai -solua – Kuinka yksikkö integroidaan tuotantoon? Kuinka laserin suojaus pitää huomioida? Miten sitä käytetään turvallisesti? Entäpäs ohjelmiston integrointi? Lasermerkintäyksikköä ostettaessa on ratkaistava monia kysymyksiä. Keskustele ja sovi erilaisista käytännöistä ennen ostopäätöstä.
Testimerkinnät
Ensimmäinen hyvä käytäntö on arvioida merkintöjen laatua ja ominaisuuksia. Kerro ratkaisun tarjoajalle mahdollisimman kattavasti vaatimuksesi merkinnän sisällöstä ja laadusta. Myös tahtiaikavaatimukset ovat olennaisia. Selitä sovellustarpeesi mahdollisimman yksityiskohtaisesti jo tässä vaiheessa. Pyydä merkintälaitetoimittajaa suorittamaan merkintätestejä omalle materiaalillesi. Jos sovellus liittyy merkintään lennossa, testin tulisi simuloida tosielämän tilannetta mahdollisimman hyvin. Vasta sitten tiedät, onko merkinnällä riittävän hyvä kontrasti ja laatu käyttötarkoitustasi varten.
Testimerkintöjen lisäksi sinun tulisi saada materiaalinäytteet takaisin testiraportin kanssa. Hyvä testiraportti sisältää yleisiä kommentteja merkintöjen mahdollisista haasteista. Lisäksi erittäin tärkeä tieto on, minkä tyyppistä laseria testissä käytettiin. Kaupallisten yksityiskohtien keskustelu on luotettavaa ja huomattavasti helpompaa, kun tiedät, että teknologia on varmasti todennettu käyttötarkoitukseesi.
Ohjelmisto ja integrointi
Kun harkitset merkintälaitteen ostamista, todennäköisimmät kysymykset ovat; miten se toimii ja onko sitä helppo käyttää? Lasermerkintäjärjestelmissä kaiken ydin on ohjelmisto, jolla laserjärjestelmää käytetään. Se määrittää, onko järjestelmä todella käyttäjäystävällinen merkintäratkaisu. Pyydä toimittajalta ohjelmistodemo ymmärtääksesi sen perusominaisuudet ja, miten se toimii yhdessä laserin kanssa. Pyydä nähdä erilaisia ominaisuuksia esimerkiksi, kuinka luoda merkintätiedostoja ja, kuinka asettaa laserparametrejä eri materiaaleille.
Integrointi mahdollistaa sujuvan tuotantoprosessin, joten kyky integroida merkintäratkaisu tuotantoympäristöön on yhtä tärkeää kuin kyvykkyys merkitä tuote tai komponentti. Hyvin usein merkintäsisältö on jo yrityksen ERP: ssä tai muissa tietokannoissa. Siksi laitemyyjän pitäisi myös pystyä tukemaan integrointia jo olemassa olevaan valmistusympäristöön. Ohjelmistojen integrointiliitännät tukevat automatisoitua valmistusta ja mahdollistavat sujuvan ja kustannustehokkaan merkintäprosessin.
Laserturvallisuus
Viimeisimpänä, mutta ei vähäisempänä, tämä on tärkeä pointti. Kuinka haitallinen lasersäteily voi olla käyttäjälleen aiheuttaa paljon keskustelua. On totta, että vaaratilanteita voi syntyä, ellei tiedä, miten lasermerkintätekniikkaa tulee käyttää. Mitkä asiat on otettava huomioon ennen käyttöönottoa? On aina myyjän vastuu ilmoittaa ostajalle etukäteen laserturvallisuuden perusteista. Laserturvaluokka on mainittava, ja jos sitä ei ilmoiteta, pyydä sitä. Laserlaitteet on jaettu eri turvallisuusluokkiin numeroimalla ne siten, että laitteen säteilyn vaarallisuus kasvaa, kun luokan numero kasvaa. Joten jos laitteen laserluokitus ei ole luokka 1, mitä myyjä suosittelee tekemään, jotta laitteesta saataisiin luokan 1 ratkaisu?
Asiakkaan näkökulmasta katsottuna juuri käytännön suositukset ovat erittäin hyödyllisiä. Asiakaskokemuksen helpottamiseksi myyjän tulisi kyetä itse tarjoamaan suojausratkaisut asiakkaalleen tai vaihtoehtoisesti yhteistyökumppaninsa kautta. Ennen lasermerkintälaitteen käyttämistä, vähimmäisvaatimuksena voidaan pitää laserturvallisuuskoulutusta. Lasermerkintälaitteen käyttö on turvallista, kun käyttäjiä on opastettu ja / tai kun laitteen turvakotelointi on huolehdittu asianmukaisesti.
Toivomme, että näistä arviointikriteereistä on sinulle apua, kun olet hankkimassa lasermerkintälaitetta. Kun huomioon otetaan tässä blogissa mainitut seikat, saavutetaan lasermerkinnällä erittäin tehokas tapa merkitä tuotteita ja komponentteja.
Jos blogiteksti herättää kysymyksiä aiheen ympäriltä, ethän epäröi ottaa meihin yhteyttä? Autamme sinua mielellämme!