Pysyvä sulatusnumeromerkintä laserilla hilseilyn läpi hiiliteräksen pintaan
Jäljitettävyys terästeollisuudessa on ratkaisevassa roolissa erityisesti silloin kun toimitetaan materiaalia esimerkiksi äärimmäistä lujuutta vaativiin kohteisiin, kuten rakennusteollisuuteen. Jäljitettävyysmerkinnät kertovat mm. kyseiselle materiaalierälle tehdyistä lujuustesteistä, ja siten niillä varmistetaan lopputuotteiden turvallisuus. Sulatusnumero on teollisuusstandardien mukaan pakollinen esimerkiksi hiiliteräserän tunnistamiseksi. Ilman asianmukaista merkintää terästä ei voida käyttää eikä toimittaa eteenpäin.
Hiiliteräksen suhteen haasteena on saada merkintä säilymään prosessien läpi eri ympäristöolosuhteissa. Teräs voidaan varastoida erilaisissa olosuhteissa, kuten ulkona, ja jatkokäsittelynä se voidaan toimittaa karkaisuun, jossa voi muodostua runsaastikin hilsettä kappaleen pintaan. Merkinnän pitäisi olla luettavissa vielä tämän jälkeenkin.
Katoavat jäljitettävyysmerkinnät haasteena
Globaali teräsyhtiö etsi tapoja luoda pysyviä sulatusnumeromerkintöjä taatakseen sisäisen jäljitettävyyden läpi valmistus- ja testausprosessin tuotantolaitoksen sisällä. Jokaisesta valssatusta teräslevystä otetaan näytekappale testausta varten, ja tässä kappaleessa tulee olla vaaditut merkinnät.
Näytteet käsitellään laboratorioissa, joissa teräksen lujuus testataan. Lujuustestit ovat erityisen tärkeitä, kun terästä käytetään rakennuskohteissa, kuten silloissa, jotka vaativat teräkseltä erityistä kestävyyttä. Jos jäljitettävyysmerkintä katoaa, koko teräslevy on sulatettava uudelleen, mikä on kallis prosessi. Näytekappaleen merkintä sisältää tietoja vaaditun iskutestin tyypistä ja siitä, missä lämpötilassa näyte on testattava.
Valmistusmenetelmästä riippuen hiiliteräksen pintaan voi muodostua hilsettä. Jäljitettävyysmerkintä tulee tehdä hilseen läpi perusmateriaaliin, koska muuten levyä leikatessa hilse irtoaa lämmön takia ja merkintä katoaa sen mukana.
Kaiverretut, optisilla lukulaitteilla luettavat merkinnät
Tähän saakka jäljitettävyysmerkinnät on tehty stanssaamalla, mutta se ei tuota koneellisesti luettavaa merkintää. Tarvittiin menetelmä, joka voisi kaivertaa merkinnän perusmateriaaliin. Merkinnän tulisi kestää läpi leikkausprosessin ja näkyä myös sen jälkeen. Integroitu ratkaisu Cajo Tailor™ oli täydellinen valinta. Cajon laserilla pystytään stanssaukseen verraten merkkaamaan samassa ajassa paljon enemmän tietoa, kuten 2D-koodeja ja useita tekstirivejä.
Onko ongelmanasi merkintöjen huono luettavuus, haastava materiaali (korroosio, materiaalin maalaus/pinnoitus, tuotteen koko) tai merkintäprosessin sulauttaminen kokonaisprosessiin? Olemme yhteistyössä asiakkaidemme kanssa tehneet lukuisia dedikoituja ratkaisuja. Cajon ratkaisuja käytetään laajalti valmistavassa teollisuudessa, mm. metalliteollisuudessa, kaapeli- ja putkiteollisuudessa, auto- ja telakkateollisuudessa sekä erilaisten lopputuotteiden merkinnässä, esimerkiksi kuluttajaelektroniikkateollisuudessa. Ota yhteyttä täyttämällä yhteydenottolomakkeemme
Myyntitiimimme suorat yhteystiedot löydät täältä.