Lasermerkkaus on merkintämenetelmä, jossa kohdepintaa muokkaa hallittu lasersäde. Menetelmässä ei tarvita muita aineita kuin lasersäde. Huomionarvoista on, että lasermerkkaus teolliseen käyttöön on kokonaisvaltainen järjestelmä, johon kuuluu parametrit, ohjelmisto, laitteisto, ja lasermerkkauslaite tai -laitteet. Lasermerkkauslaite on luonnollisesti tärkeä osa lasermerkkausjärjestelmää. Silti laitteisto on vain osa täysin toimintavalmista järjestelmää. Lasermerkkausohjelmisto antaa valmiuden suunnitella merkinnät. Ohjelmistossa on mahdollista
Vuodesta 1988 lähtien Alihankinta-messut ovat keränneet valtaisan määrän tietotaitoa ja innovaatiota Tampereen messu- ja urheilukeskukseen. Vuosittain järjestetyt messut ovat vähitellen kasvaneet Pohjoismaiden suurimmaksi teollisuusalan tapahtumaksi ja Euroopan toiseksi suurimmiksi alihankintamarkkinoiksi. Tänä vuonna Cajo osallistui tapahtumaan jo seitsemättä kertaa. Meillä onkin ilo ilmoittaa, että olemme jo varanneet tutuksi tulleen osaston A403 vuodeksi 2022. Tervetuloa! Kaikessa lyhykäisyydessään tapahtuma
Merkintälaitteen hankkiminen voi olla jokseenkin työläsprosessi, sillä markkinoilla on niin paljon erilaisia vaihtoehtoja. Vaikka merkintäteknologian rajaisi laseriin on valinta edelleen pulmallista, koska markkinat ovat pullollaan laitevaihtoehtoja. Mitä asioita ostajan pitäisi sitten kriittisesti tarkastella? Tässä blogissa käsitellään erityisesti lasermerkintälaitehankinnan kannalta olennaisia tekijöitä, joita kannattaa pitää mielessä laitetoimittajaa arvioitaessa. Lasermerkintälaite on sijoitus, jonka elinkaaren arvioidaan olevan 7–11
llmeinen vastaus tähän kysymykseen on tietysti, koska se on niin ”coolia”. Lapset (ja useimmat aikuiset) ajattelevat heti ”Vau’” ja pyörittelevät mielessään kuvia James Bondista tai Tähtien sodasta. On kuitenkin useita todellisia syitä, miksi laser on järkevin valinta koodaus- ja merkintälaitteeksi.
Jäljitettävyys voidaan määritellä mahdollisuudeksi ja kyvyksi tarkistaa ja jäljittää tuotteen kulku läpi koko valmistusketjun. Englannin vastaava termi traceability yhdistää jäljen (trace) ja kyvyn (ability), mikä tarkoittaa mahdollisuutta seurata jonkun jälkeä. Kyky jäljittää tuotteen alkuperä mahdollistaa turvallisen ja vastuullisen valmistuksen. Jos tieto tuotteen tai materiaalin alkuperästä katoaa, voi valmistajalle koitua merkittäviäkin seurauksia. Esimerkiksi yksi suurimmista eurooppalaisista
Asiakkaamme pohtivat usein, kuinka vaarallista laservalo on. Laservalon energiatiheys on erittäin korkea ja se voi olla vaarallista jopa kymmenien metrien päästä katsottuna. Huoli on todellinen, jos tarkkaillaan pienen divergenssin eli hajonnan omaavaa raakasädettä suoraan laserlähteen ulostuloaukosta. Lasermerkinnässä säde kulkee kuitenkin ensin skanneripeilien läpi ennen kuin se fokusoidaan linssillä työskentelytasolle. Skanneri saa lasersäteen liikkumaan erittäin nopeasti
Cajon liiketoiminnan perustana on ollut alusta asti asiakkaiden tarpeisiin parhaiten soveltuvien merkintäratkaisuiden tarjoaminen. Yrityksen historian alkuaikoina tämä tapahtui tarjoamalla merkintää palveluna liikkuvan merkintäyksikön avulla. Merkintäpalveluista siirryttiin täysin kustomoitujen laitteiden ja projektitoimitusten kautta nykyiseen tilanteeseen, jossa tuoteportfoliomme koostuu vakioiduista stand-alone laitteista, tuotantolinjaan tai -laitteeseen integroitavista merkintäyksiköistä sekä uusimpana lisäyksenä dedikoiduista tuotteista. Oma ohjelmisto on toki ollut
Jäljitettävyys terästeollisuudessa on ratkaisevassa roolissa erityisesti silloin kun toimitetaan materiaalia esimerkiksi äärimmäistä lujuutta vaativiin kohteisiin, kuten rakennusteollisuuteen. Jäljitettävyysmerkinnät kertovat mm. kyseiselle materiaalierälle tehdyistä lujuustesteistä, ja siten niillä varmistetaan lopputuotteiden turvallisuus. Sulatusnumero on teollisuusstandardien mukaan pakollinen esimerkiksi hiiliteräserän tunnistamiseksi. Ilman asianmukaista merkintää terästä ei voida käyttää eikä toimittaa eteenpäin. Hiiliteräksen suhteen haasteena on saada merkintä säilymään
Eräs Euroopan suurimmista teräsyhtiöistä teki parhaansa löytääkseen jäljitettävyysratkaisun betonirautojen valmistusprosessilleen. Heidän tavoitteensa oli kyetä tunnistamaan jokainen tuote jokaisessa arvoketjun vaiheessa (terästehdas, valssaus, varasto jne.) sekä toimittaa ”täydellisiä tilauksia” asiakkailleen. Jäljitettävyys toimitusketjussa voidaan jakaa kahteen tyyppiin: sisäiseen jäljitettävyyteen valmistajan tiloissa ja ulkoiseen jäljitettävyyteen tuotteen lähtiessä tuotantolaitokselta. Sisäinen jäljitettävyys sisältää usein myös jäljityskoodit alihankkijoiden työpaikoilla valmistajan tiloissa.
Kyky seurata ja jäljittää tuotteita on tärkeää luotettavassa toimitusketjun hallinnassa. Cajo Technologies tarjoaa jäljitettävyysratkaisuja koko toimitusketjulle metallin muotoilusta lopputuotteeseen saakka. Eräs menestyksekäs referenssitarina on autoteollisuudessa toimiva metallilevyihin ja auton runko-osien valmistukseen erikoistunut eurooppalainen alihankkija. Nämä osat käsitellään ohuella kuumasinkkipinnoitteella, jonka paksuus vaihtelee välillä 10 – 100 µm. Yritys hankkii pinnoitesinkin Bolidenilta, joka on yksi suurimmista
Yksi valmistavan teollisuuden kasvavista riskeistä globaalisti on väärennettyjen komponenttien päätyminen osaksi laajoja kokonaisjärjestelmiä. Pienetkin virheet komponenteissa ja tuotteissa voivat aiheuttaa merkittäviä tappioita. Huonolaatuiset komponentit voivat rikkoa jopa koko järjestelmän, aiheuttaa tuotantolinjaseisokkeja ja jopa vakavia henkilövahinkoja. Yksi globaalisti toimivista asiakasyrityksistämme oli taistellut tuotteiden väärentämistä vastaan jo vuosia. Väärennettyjä komponentteja päätyi osaksi heidän valmistamiaan järjestelmiä harmaan talouden
Asiakkaamme terästeollisuudessa on erikoistunut teräsvaijerien valmistukseen. He valmistavat muun muassa pinnoitettua vaijeria, jota käytetään tuhansien tonnien painoisten esineiden nostamiseen. Vaijerit ja niiden valmistumateriaali tulee olla jäljitettävissä, jotta voidaan välttää väärennettyjen tuotteiden päätyminen asiakkaitten käyttöön alkuperäisen brändin nimissä. Väärennetyt osat eivät ole uusi ongelma alalla. Valmistajat ostavat vaijereita ja niiden lisäosia, jotka eivät täytä alan vaatimuksia
Alumiinisten kiskojärjestelmien valmistukseen erikoistunut asiakasyritys oli etsinyt jo pitemmän aikaa merkintäratkaisua alumiinin merkkaamiseen tuotantolinjaston nopeuden mukaisesti. Tuotantovaiheessa, jossa alumiinikisko optimaalisesti olisi merkattavissa, kappaleet liikkuvat noin metrin sekunnissa. Muiden merkintäteknologioiden merkinnän laatu ja tarkkuus eivät olleet vastanneet asiakkaan odotuksia ja standardeja, eivätkä muiden lasermerkintäjärjestelmien tarjoajien ratkaisut olleet kyenneet merkkaamiseen linjaston nopeuden mukaisesti. Linjasto jouduttiin pysäyttämään, mikä
KODMAK Automaatio Ataşehirista, Istanbulista, tarjoaa teollisille valmistajille monipuolisia merkintäkoneita. Ryhtymällä Cajo Technologies Oy:n yhteistyökumppaniksi, KODMAK pystyy toimittamaan monipuolisia ja lisäaineettomia lasermerkintäratkaisuja räätälöityinä asiakkaiden tarpeisiin. Yhteistyön ansiosta toimijat Turkissa ja lähialueilla voivat tehostaa tuotantoprosessejaan korkealaatuisilla lasermerkintäjärjestelmillä ja älykkäillä konenäköratkaisuilla.
Saatavilla nyt Cajolta – älykäs konenäkö maailman johtavalta konenäkötoimittajalta! Yli miljoonan myydyn järjestelmän ja 40 vuoden kokemuksen siivittämänä Cognex on maailman johtavin toimittaja erilaisille näköjärjestelmille, ohjelmistoille, antureille, ja teollisille viivakoodinlukijoille, joita käytetään automatisoidussa teollisessa valmistamisessa. Virallisena Cognex Partner System Integrator -yhteistyökumppanina Cajo pystyy merkittävästi tehostamaan teollisia tuotantoprosesseja maailmanlaajuisesti tarjoamalla valmistajille kokonaisvaltaisia automaatioratkaisuja, joissa yhdistyvät korkealaatuinen
Cajo Technologies jatkaa voimakasta kansainvälistä kasvua ostamalla Profican Oy:n, vankan pohjoismaisen automaatiokoneiden valmistajan ja korkealaatuisten alumiiniprofiilien toimittajan. Yhdessä yritykset voivat tarjota valmistajille entistäkin kustannustehokkaampia ja kokonaisvaltaisempia tuotemerkintäratkaisuja luotettavalla ja korkealaatuisella Cajo Laserilla.
Cajo Technologies Oy:n innovatiivinen lasermerkintäteknologia mahdollistaa korkealuokkaisten ja luotettavien koneluettavien jäljitettävyysmerkintöjen tekemisen, jotka kestävät läpi tuotteen elinkaaren haastavissakin olosuhteissa. Kemikaaliton ratkaisu vähentää hiilijalanjälkeä 90 % mustesuihkutulostukseen verrattuna. Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö Nefco rahoittaa Cajoa ja auttaa yritystä vastaamaan kasvavaan tarpeeseen kestävän kehityksen mukaisista tuotemerkintä- ja jäljitettävyysratkaisuista.
Cajo Technologies Oy avaa uuden kokonaan omistamansa Cajo Technologies India Private Limited -tytäryhtiön Aasian markkinoille. Cajo India tarjoaa teollisuuden valmistajille huippuluokan lasermerkintäratkaisuja monipuolisiin tarpeisiin. Lasermerkkaus on nopeasti yleistyvä kustannustehokas ja kestävää kehitystä tukeva teknologia merkata käytännössä mitä tahansa materiaalia lisäaineettomasti syrjäyttäen perinteiset merkintätavat, kuten mustesuihkut ja tarrat.
Oululainen robottiautomaation asiantuntija Probot Oy ja kempeleläinen lasermerkkaus-teknologian edelläkävijä Cajo Technologies Oy aloittavat yhteistyön. Yhteistyön vaikutukset ovat laajat, koska yritysten tarjoamat kokonaisvaltaiset ja kestävän kehityksen mukaiset tuotannon automaatioratkaisut soveltuvat monelle teollisuudenalalle sekä Suomessa että kansainvälisillä markkinoilla korvaten vanhentuneet ja saastuttavat menetelmät.
Löydät meidät tutulta osastopaikalta A-hallista A403. Tule tutustumaan paikanpäälle miten markkinoiden edistyksellisin lasermerkintäjärjestelmä toimii. Osastollamme näet mm. Cajo Vega™ -merkintälaitteemme. Voit rekisteröityä kävijäksi Alihankinnan messusivuilla osoitteessa alihankinta.fi Nähdään messuilla!
Cajo Technologies Oy on solminut yhteistyösopimuksen täyden palvelun teollisuusautomaatiotalo JTA Connection Oy:n kanssa. JTA Connection tarjoaa lukuisille teollisuustoimialoille räätälöityjä tuotannon ja logistiikan automaatioratkaisuja, kuten robottisoluja, materiaalin käsittelyyn tarkoitettuja kuljettimia sekä kokonaisia tuotanto- ja kokoonpanolinjoja maailman laajuisesti. Lisäksi yritys tarjoaa ammattitaitoista suunnittelupalvelua tuotantoprosessien automatisoimiseksi sekä palvelee automaatiolaitteiden asennus- ja huoltotöissä. Cajo tarjoaa teollisuuden tuotantoprosesseihin optimoituja ja
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Cajo Technologies Oy:n lasermerkintäjärjestelmille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa valmistetusta tuotteesta. Cajo on nopeasti kansainvälistyvä lasermerkintäjärjestelmien valmistaja, jolla on pääkonttori ja valmistus Kempeleessä ja toimituksia tehtynä yli 50 maahan muun muassa metalli- ja kaapeliteollisuuden markkinajohtajille. Yritys tarjoaa teollisuuden tuotantoprosesseihin optimoidut ja helppokäyttöiset kokonaisratkaisut jäljitettävyys- ja tuotemerkintöihin. Cajon ratkaisut on kehitetty korvaamaan perinteisiä
Meillä Cajo Technologiesilla on paljon kokemusta erityyppisistä lasermerkkisovelluksista niin metalli-, kaapeli- kuin lääketeollisuudessakin. Tuotteiden jäljitettävyys (sisäinen / ulkoinen) on usein syy siihen, miksi yritykset parantavat merkintäprosessejaan. Jos teillä on haasteita nykyisessä merkintäprosessissa tai olette kartoittamassa sopivinta merkintäteknologiaa tuotantoonne, varaa ilmainen etäkonsultaatio ja -demo Cajon lasermerkintälaite-esittelyyn. Cajon lasermerkintäasiantuntija auttaa mieltänne askarruttavissa käytännön asioissa merkintään liittyen, ja
Cajo Technologies on kasvanut viimeisen kolmen vuoden aikana merkittävästi ja on ansainnut siten paikkansa Kasvaja-yrityksenä. Kauppalehden Kasvaja-sertifikaatin saaneen yrityksen liikevaihto on kolmen vuoden aikana kasvanut keskimäärin vuositasolla yli 10 prosenttiyksikköä päätoimialaluokkansa keskitasoa nopeammin. Vaikka elämme haastavia aikoja valmistavan teollisuuden parissa, tuo tämä sertifikaatti uutta virtaa ja energiaa sekä päättäväisyyttä jatkaa oikeansuuntaisella kasvupolulla myös tulevaisuudessa.
Erilaiset merkintätarpeet ja vaatimukset merkintöjen osalta ovat jatkuvasti kasvamassa. Merkintöjen tekemistä varten on olemassa erilaisia vaihtoehtoja, joista toimijan tulee valita omiin prosesseihinsa parhaiten soveltuva menetelmä. Lasermerkintä on usein erinomainen vaihtoehto, kun puhutaan teollisesta tuotannosta ja esimerkiksi muuttuvan tiedon merkkaamisesta. Lasermerkintä on myös ekologinen ja kustannustehokas merkintätapa, jonka lopputuloksena on kestävä ja hyvälaatuinen merkintä valmistajien eri
Vallitseva koronatilanne on aiheuttanut useiden messujen siirtymisen tai peruuntumisen. Me Cajolla olemme päättäneet voivottelun sijaan järjestää virtuaalimessut 9.6. – 11.6.2020! Miten virtuaalimessut järjestetään käytännössä? Cajon messuosasto sijaitsee pääkonttorillamme Kempeleessä. Messuvierailut ovat mahdollisia 9.-11.6. klo 9-15 välillä etänä käyttäen hyväksi etäpalaveriteknologiaa. Varaamme jokaiselle messukävijälle ennakkoon 30 minuutin aikaikkunan. Tänä ennakkoon varattuna aikana pääsemme keskustelemaan sinua ja tiimiäsi
Arvoisa asiakas ja yhteistyökumppanimme! Cajo Technologies Oy:n toiminta ja toiminnot jatkuvat tällä hetkellä normaalisti koronavirustilanteesta huolimatta. Olemme tehneet tarvittavat järjestelyt, jotta voimme tarjota asiakkaillemme sekä yhteistyökumppaneillemme palveluitamme laadukkaasti ja aikataulussa. Kempeleen tehdas toimii täydellä volyymilla, eikä tällä hetkellä ole näkyvissä koronatilanteesta aiheutuvia seikkoja, jotka vaikuttaisivat toimitusten aikatauluun. Tilanteen ennustettavuus on kuitenkin haastavaa, minkä vuoksi pidämme
Lasermerkintälaitevalmistaja Cajo Technologies Oy on jalkautunut jälleen uusille markkinoille. Vuonna 2010 perustettu yritys on myynyt järjestelmiään jo 26 eri maahan. Viimeisin läpimurto tapahtui Lähi-idässä, kun ensimmäinen järjestelmätoimitus lähti Egyptiin. Lähi-idän markkinoilla konsultoimassa on ollut MK Bridge Oy. Toimitusjohtaja Mohamed Eldesouki oli allekirjoittamassa yhteistyösopimusta maaliskuussa 2019, minkä jälkeen asiat lähtivät etenemään nopeasti. Jo huhtikuussa Cajon pääkonttorilla
Cajo Technologies järjesti yhdessä partnereidensa Cognexin ja TR Electronicin kanssa 24. 4. Cognex- konenäköseminaarin Liettuan Vilnassa. Tapahtumaa isännöivät Cajon Suomen ja Baltian myyntipäällikkö Matti Halonen, Jesper Jorgensen Cognexiltä sekä Tommi Naukkarinen ja Rainer Huttunen TR Electronicista. Täyteen buukattu seminaari oli kohdennettu baltialaisille yrityksille, jotka etsivät keinoja tehostaa ja automatisoida tuotantoprosessejaan konenäköä ja integroitua lasermerkintää käyttäen.
Yksi maailman suurimmista teräsvalmistajista, Tata Steel on verifioinut ja valinnut suomalaisen lasermerkintälaitevalmistaja Cajo Technologiesin merkintälaitetoimittajaksi terästuotteidensa jäljitettävyysmerkintään. Cajon merkintälaitteita pilotoidaan yrityksen kotimaassa Intiassa. Tata Steel on maailman kymmenenneksi suurin teräsvalmistaja, ja se työllistää 74 000 henkilöä viidellä eri mantereella. Yritys kuuluu 80 maassa toimivaan Tata-konserniin, johon kuuluu Tata Steelin lisäksi mm. Jaguareja ja Land Rovereita
Kempeleestä vahvalla otteella globaaleille markkinoille ponnistava lasermerkintälaitevalmistaja Cajo Technologies on solminut jakelusopimuksen Anixter Internationalin kanssa. Anixter kuuluu Fortune 500-yrityksiin, eli se on lähes 8 miljardin dollarin liikevaihdollaan 500 suurimman yhdysvaltalaisyrityksen joukossa. Globaali myyntivahvuus yrityksessä on lähes 9000 henkeä, ja se on valmistavan teollisuuden suurimpia sähköteknisten tuotteiden kuten turvasovelluksien ja valaisinjärjestelmien jakelijoita, sekä maailmanlaajuisesti luotettu kaapeliteollisuuden
Voittajat valikoituivat 100 finalistista. Finalistien joukko puolestaan on seuloutunut vuoden mittaan yli 804 Kasvu Openiin kasvusuunnitelmansa lähettäneestä yrityksestä. Tuomaristo kiinnitti huomiota erityisesti liiketoimintamallin uskottavuuteen (mm. ansaintalogiikka, tuotteet/palvelut, asiakassegmentit, tarve), kasvukykyyn (mm. tiimi, asenne, uskottavuus) ja markkinapotentiaaliin (kotimaassa tai ulkomailla, skaalautuvuus). Valinta oli vaikea, mutta tuomaristo oli lopulta päätöksistä yksimielinen. Yrityksiä yhdisti se, että kaikilla on
Cajo Technologies on toimittanut norjalaiselle Aker Solutions-yritykselle merkintäratkaisut yrityksien valmistamien merikaapelien merkintään. Aker Solutions on öljyteollisuuteen keskittyvä teknologiayritys, joka toimii yli 30 maassa. Projekti on ainutlaatuinen, sillä vastaavaa ratkaisua ei ole pystynyt tarjoamaan aiemmin mikään muu yritys. Cajo Technologies on edelläkävijä lasermerkintäohjelmistoissa, materiaalituntemuksessa sekä lasersäteen kontrolloinnissa. Yhtiö tunnetaan sen patentoimasta lasermerkintäteknologiasta, jota aiemmin käytettiin muun
Kovassa kansainvälisessä kasvussa oleva kotimainen lasermerkintälaitevalmistaja Cajo Technologies on solminut yhteistyösopimuksen uuden jakelijan Algol Oy:n kanssa. Algol Technics on teollisuuden kumppani ja materiaalinkäsittelyn asiantuntija. Myyntipäällikkö Antti Siltanen on iloinen siitä, että Algol pääsee tarjoamaan uutta merkintäteknologiaa asiakkailleen ja korvaamaan esimerkiksi teollisuuden mustesuihkujärjestelmiä kustannustehokkailla ja huoltovapailla lasereilla. ”Cajo Technologiesin valmistamat lasermerkintäratkaisut täydentävät tuotevalikoimaamme täydellisesti, nyt pystymme
Kovassa kansainvälisessä kasvussa oleva kotimainen lasermerkintälaitevalmistaja Cajo Technologies on solminut uusia yhteistyösopimuksia integraatioita toteuttavien yritysten, tamperelaisen Wisematicin ja kuopiolaisen Servicepointin kanssa, sekä uuden jakelijan Algol Oy:n kanssa. Kaikki uudet yhteistyökumppanit ovat kokeneet asiakkaiden jäljitettävyystarpeiden kasvaneen ja haluavat vastata kysyntään Cajon tarjoamien lasermerkintäratkaisujen avulla. Kasvavana trendinä nähdään myös merkintäprosessien kehittäminen vastaamaan nykypäivän vaatimuksia esimerkiksi kustannustehokkuuden suhteen
Automaation asiantuntija ja Cajon kumppani Apex Automation järjestää asiakkailleen ja kumppaneilleen suunnatun Teknologiapäivän Kokkolassa keskiviikkona 31.1.2018. Cajolta paikalla ovat Suomen myyntipäällikkö Matti Halonen ja CTO sekä yksi yrityksen perustajista, Tomi Karsikas. Lasermerkintäjärjestelmistä esittelyssä ovat tuotantolinjastoon integroitava Cajo Tailor sekä stand-alone-laitteisto Cajo Vega. PÄIVÄN OHJELMA 12.00 Teknologiapäivä starttaa: näyttely avautuu, asiantuntijat valmiina vastaamaan kysymyksiin. Päivän aikana
Cajo Technologies on tänäkin vuonna mukana Tampereen Alihankinta-messuilla 26-28. syyskuuta. Löydät meidät osastolta E 622. Tule tutustumaan miten markkinoiden edistyksellisin lasermerkintäjärjestelmä toimii! Luvassa uusia julkistuksia mm. tuoterintamalla. Voit rekisteröityä kävijäksi oheisesta linkistä: http://ilmoittaudu.tampereenmessut.fi/ilmoittautuminen/index.tmpl?lid=178 Tervetuloa!
Suomalainen laserteknologian edelläkävijä, Cajo Technologies Oy, on valittu oman kategoriansa voittajaksi teräsjätti Celsa Groupin järjestämässä INGENIUM innovaatio-ohjelmassa. Celsa Group on yksi Euroopan suurimmista teräsyhtiöistä, jonka tavoitteena on uudistaa toimintaansa hyödyntäen disruptiivisia teknologioita kuten IoT, 3D printtaus, AI ja Big data analytics. Celsa on tunnistanut viisi liiketoiminnan kannalta kriittistä haastetta, johon toivoo ratkaisuja erityisesti suomalaisilta yrityksiltä. Yksi
Cajo Technologies kutsuu kaikki asiakkaansa, yhteistyökumppaninsa ja muut lasermerkintäjärjestelmistä kiinnostuneet viettämään Cajo-asiakaspäivää Helsingin messukeskuksen Kokoustamolle keskiviikkona 29.3.2017 klo 11-18 välisenä aikana. Huomioithan, että tapahtumassa ei ole järjestettyä ohjelmaa, vaan voit saapua oman aikataulusi salliessa klo 11-18 välillä. Tarjolla purtavaa ja juotavaa. Esittelyssä ja kokeiltavissa Cajo Stella-lasermerkintäjärjestelmä sekä esittelyssä uudet tuotteet Cajo CO2-laser ja Cajo Green 532-laser.
Kotimainen lasermerkintälaitevalmistaja Cajo Technologies Oy jatkaa panostustaan merkintälaitteiden ohjelmistojen kehittämiseen. Cajo-lasermerkintälaitteistojen käyttöliittymä CajoMark on käynyt läpi kokonaisvaltaisen uudistuksen tavoitteena entistäkin parempi asiakaskokemus. ”Laitteiden ja ohjelmistojen käyttäjäystävällisyys on Cajolle ensiarvoisen tärkeää. Panostamme ohjelmistokehitykseen vahvasti myös tulevaisuudessa. Uusia ominaisuuksia kehitetään jatkuvasti”, toteaa Cajon ohjelmistokehitysjohtaja Juha Jokisalo. Monipuolisten ohjelmistorajapintojen avulla merkintälaite voidaan liittää esimerkiksi asiakkaan toiminnanohjausjärjestelmään sekä automaattisiin
Kovassa kansainvälisessä kasvussa oleva, Kempeleessä pääkonttoriaan pitävä lasermerkintälaitevalmistaja Cajo Technologies on solminut yhteistyösopimuksen tuotantoautomaatio- ja testausratkaisuja toimittavan JOT Automationin kanssa. JOT Automationin asiakkaita ovat johtavat tietoliikenne- sekä elektroniikkateollisuuteen tuotteita valmistavat yritykset. ”JOT Automation täydentää hyvin Cajon yhteistyökumppaneiden verkostoa ja avaa elektroniikkavalmistajien markkinoita Cajon teknologialle. Integraatiolla JOT:n tuotantoautomaatioratkaisuihin saavutamme uudenlaisia loppuasiakkaita, ja yhdessä JOT:n kanssa voimme
Suomalainen lasermerkintälaitevalmistaja Cajo Technologies on 17.11.2016 solminut yhteistyösopimuksen Prima Powerin kanssa. Prima Power on yksi maailman johtavia levyntyöstökoneiden ja -järjestelmien valmistajia, jonka ratkaisut kattavat ohutlevyn lävistys-, taivutus- ja laserleikkauskoneet sekä yhdistelmäkoneet ja näiden automatisoinnin tehdaslaajuisiksi järjestelmiksi. Prima Power on myös erityisen vahva 3D-laserleikkaus- ja hitsaussovelluksissa sekä panostanut viime vuosina voimakkaasti sovellus- ja ohjelmistoratkaisujen kehitykseen. Prima
YHTEYSTIEDOT
Päätoimipaikka
Rasivainiontie 8
90440
Kempele
SUOMI
+358 10 583 5020
info@cajotechnologies.com